Vastoin yleisiä olettamuksia, syömishäiriö ei ole vain teinityttöjen sairaus tai johdu siitä, ettei sairastunut tiedä, miten tulisi syödä. Suinkaan aina syömishäiriö ei näy päällepäin. Langanlaihat anoreksiaa sairastavat potilaat ovat ehkä tunnetuin syömishäiriöistä kärsivien ryhmä, mutta he edustavat vain jäävuoren huippua. Tyypillisiä syömishäiriöitä (anorexia nervosa ja bulimia nervosa) huomattavasti yleisempiä ovat epätyypilliset syömishäiriöt. Niissä tyypillisten syömishäiriöiden diagnostiset kriteerit eivät täyty, mutta asiakkaan suhde ruokaan ja omaan kehoon on selvästi vääristynyt ja sairauden tuottama ahdistus suurta.
Kaikkiin erilaisiin ja eriasteisiin syömishäiriöihin liittyy potilaan tunne omasta arvottomuudesta ja erittäin hallitseva syömisen ja oman kehon tarkkailu. Sen taustalla voi olla erilaisia elämäntapahtumia ja ympäristötekijöitä sekä syömishäiriölle altistava persoonallisuus. Sairastunut kokee, että syömisen kontrollointi auttaa hallitsemaan negatiivisia tunteita ja ahdistusta. Syömisen ajattelu ja sen välttely vievät kohtuuttomasti energiaa muilta elämän osa-alueilta.
Syömishäiriöön ei sairastuta hetkessä, eikä päätöksellä. Oireilu tulee sairastuneen elämään asteittain, ja se näkyy paitsi ruokailussa myös muussa arjessa ja ihmissuhteissa. Sairastunut usein rajoittaa voimakkaasti ruokavaliotaan ja syömiseen voi liittyä erilaisia rituaaleja. Sairastunut välttelee sosiaalisia syömistilanteita, ja kokee, että ruoka täytyy jollakin keinoin ”ansaita” ennen kuin sen voi syödä. Syömishäiriöihin liittyy usein lisäksi paastoamisen ja ahmimisen vaihtelu sekä erilaisten kompensaatiokeinojen (oksentaminen, laksatiivit, ylenmääräinen liikunta) käyttäminen syömisen jälkeen. Fyysisistä oireista syömishäiriöihin voi liittyä esimerkiksi palelua, kuukautisten poisjäämistä ja univaikeuksia.
Epätyypillisistä syömishäiriöistä yleisin on ahmintahäiriö, binge eating disorder eli BED. Siinä missä anoreksia ja bulimia alkavat tyypillisesti teini-iässä, BED-potilaiden ikäjakauma ja keskimääräinen sairastumisikä on huomattavasti korkeampi. Ahmintahäiriössä määräävin piirre on säännöllisesti toistuvat ahmimiskohtaukset, joissa potilas voi syödä kontrolloimattomasti erittäin suuria määriä ruokaa. BED jää usein terveydenhuollossa tunnistamatta, sillä bulimiasta poiketen BED-potilas ei käytä kompensaatiokeinoja, kuten oksentamista ja siten sairaus voi johtaa erittäin voimakkaaseen painonnousuun. Potilas kokee sairaudestaan myös voimakasta häpeää ja siksi sitä on vaikeaa ottaa puheeksi hoitohenkilökunnan tai edes oman perheen kanssa. On arvioitu, että vaikeasti ylipainoisista henkilöistä jopa 20 % sairastaa ahmintahäiriötä. BED, kuten muutkin syömishäiriöt, on yleisempiä naisilla kuin miehillä, mutta miehilläkin sitä esiintyy.
Häiriintynyt ja normaali syömiskäyttäytyminen
Varsinaiset syömishäiriöt, tyypilliset tai epätyypilliset, koskettavat elämän mittaan alle 10 % koko väestöstä. Huomattavasti yleisempää on, että syömistä rajoitetaan tai kontrolloidaan tai omaa ulkonäköä tai painoa seurataan tarpeettoman tarkasti, vaikkakaan ei pakkomielteisesti. Yleisesti kuullut kahvipöytäkeskustelut ovat itse asiassa epäterveen syömiskäyttäytymisen piirteitä: ”Voi ei, miksi tänne on tuotu pullaa? Nyt on pakko kyllä illalla lähteä lenkille, jos tuon syön” tai ”Eilen tuli juotua ja syötyä liikaa, en nyt syö lounasta ollenkaan”. Tällaiset ajatukset ovat latautuneita ajatuksella, että ruoka täytyy ansaita tai ”epäterveellisempien” ruokien syömisestä seuraa rangaistus. Näin ei tietenkään saisi olla. Lisäksi monet normaalipainoisetkin ihmiset toivoisivat usein olevansa muutaman kilon hoikempia ja ajattelevat, että laihtuminen jotenkin parantaisi elämää. Myös tunteiden säätely ruoan avulla on hyvin yleistä.
Häiriintyneen syömiskäyttäytymisen vastakohtana voidaan ajatella intuitiivista syömistä tai joustavaa syömisen hallintaa. Siinä kehon nälän ja kylläisyyden signaalit tunnistetaan ja niihin osataan reagoida tarkoituksenmukaisesti: syödään järkevää ruokaa, kun nälkä yllättää ja lopetetaan syöminen (vaikka lautasella olisikin vielä ruokaa), kun maha alkaa tuntua täydeltä. Hyvä ruoka nähdään positiivisena asiana ja kehon ja mielen hyvinvoinnin osana. Ruokaa ei käytetä palkintona tai rangaistuksena ja herkkuja voi syödä, kun siltä tuntuu tai se kuuluu tilanteeseen (esim. kahvittelu ystävän kanssa). Intuitiivinen syöjä valitsee lautaselleen monipuolisesti erilaisia, oman maun mukaisia ruokia ja valinnat tukevat pääsääntöisesti terveyttä. Herkuissa ei ole kielletyn hedelmän makua, joten niitä riittää kohtuullinen määrä. Ruokarytmin säännöllisyys on myös osa tervettä syömiskäyttäytymistä eikä ruokamäärissä tai laadussa ole suurta vaihtelua päivien välillä. Intuitiivinen syöminen yhdistyy yleensä normaaliin painoon ja tyytyväisyyteen omaa kehoa kohtaan.
Syömishäiriöt, häiriintynyt syöminen ja tyypin 2 diabetes
Diabetekseen sairastuminen vaatii usein aiempaa tarkempaa huomion kiinnittämistä omiin ruokailutottumuksiin. Joillakin ihmisillä tämä voi korostua liikaakin ja suhtautuminen syömiseen ja omaan kehoon jäykistyä niin, että voidaan jo puhua syömishäiriöstä. Tyypillisempää kuitenkin lienee, että häiriintynyt syömiskäyttäytyminen tai ahmintahäiriö ovat aiheuttaneet ylipainoa ja oman hyvinvoinnin laiminlyömistä, mikä on ollut ainakin osasyynä diabeteksen puhkeamiseen.
Ahmintahäiriö on diabeteksen kannalta erittäin ongelmallinen, sillä ahmintakohtaukset voivat heitellä verensokeria erittäin paljon. Ahmintahäiriöstä toipumisessa olennaisinta on lopettaa laihduttaminen ja opetella syömään säännöllisesti monipuolisia aterioita. Kaikenlaiset dieettiajatukset voivat laukaista syömishäiriön uudelleen. Painonpudotusta terveydellisistä syistä voidaan ajatella vasta sitten, kun potilas on varmasti toipunut ahmintahäiriöstä ja silloinkin se on tehtävä erittäin hitaasti ja järkevästi, voimakasta energiarajoitusta tai dieettejä välttäen. Verensokerien hallinnassa jo ruokavalion järkevöityminen auttaa paljon ja mieleisellä liikunnalla voidaan tilannetta entisestään parantaa, laihtuminen ei ole ykkösprioriteetti.
Kaikkien on hyvä välillä pysähtyä pohtimaan, mitä ruoka itselle merkitsee ja näkeekö hyvin ja järkevästi syömisen perusoikeutena ja mukavana asiana vai ahdistuksen lähteenä. Heikentynyttä tilannetta kannattaa lähteä purkamaan positiivisesta suunnasta: mikä ruokavaliossani on jo hyvää ja miten sitä voisi lisätä? Jos jo käyt säännöllisesti lounaalla, voisiko lautaselle lisätä vielä enemmän kasviksia? Tai jos syöt aamupalalla hedelmän, niin voisikohan sellaisen syödä myös välipalalla? Näin hyviä asioita lisäämällä voivat huonommat asiat vähentyä kuin itsestään ilman, että niitä täytyy itseltään kokonaan kieltää.
Comments