Mihin kansalliset ravitsemussuositukset perustuvat, ja mitä tiedetään erityisesti kalan käytöstä ja sen turvallisuudesta?
Aika usein kuulee kysyttävän, mihin ravitsemussuositukset perustuvat. Myös epäilyksen ääniä kuulee; suosituksia saatetaan väittää ruokateollisuuden ostetuiksi lausunnoiksi. Ravitsemussuosituksilla on maailmanlaajuisesti useiden vuosikymmenten historia: ensimmäiset ravitsemussuositukset julkaistiin 1940-luvulla Yhdysvalloissa. Ensimmäiset suomalaiset ravitsemussuositukset julkistettiin vuonna 1987.
Ravitsemussuositukset perustuvat tutkittuun tietoon, ja niissä huomioidaan ravintoaineiden tarve koko elämänkaaren aikana. Suositusten lähtökohtana on terveyden edistäminen ja sairauksien ehkäisy ruokavalion keinoin. Suosituksissa otetaan huomioon myös eri ryhmien erityispiirteet. Omat suosituksensa löytyvät muun muassa iäkkäille, raskaana oleville ja koululaisille.
Suomalaiset ravitsemussuositukset pohjautuvat pohjoismaisiin suosituksiin, joita on laatimassa laaja asiantuntijajoukko. Suositusten laadintaan osallistuva työryhmä käy läpi satoja ravitsemusalan tutkimuksia, joiden pohjalta lopulliset suositukset lopulta muodostuvat.
Viimeisimmät suomalaiset ravitsemussuositukset ovat vuodelta 2014. Suosituksia päivitetään aika ajoin tutkimustiedon karttuessa ja elintapojen muuttuessa. Uusimmissa ravitsemussuosituksissa otettiin esimerkiksi aiempaa voimallisemmin huomioon kestävän kehityksen mukaiset ruokailutottumukset. Kansallisten ravitsemussuositusten lisäksi ylläpidetään ja päivitetään suosituksia myös muutoin ruoka-aineiden osalta, esimerkiksi jos jonkin elintarvikkeen osalta saadaan tutkittua tietoa terveyshaitoista.
Kalan syöminen hyödyksi vai haitaksi terveydelle?
Kala on ruoka-aine, jonka osuutta uusimmissa suomalaisissakin ravitsemussuosituksissa korostetaan ja josta on suositusten julkaisun jälkeen saatu jonkin verran uutta tutkittua tietoa. Kalaa suositellaan syötäväksi vähintään kaksi kertaa viikossa kalalajeja vaihdellen. Kala on muun muassa erinomainen D-vitamiinin ja proteiinin lähde, ja valitsemalla rasvaista kalaa turvataan myös välttämättömien rasvahappojen saantia.
Kun kala valitaan kotimaisena järvikalana tai ASC-merkittynä kasvatuskalana, se on myös ekologinen vaihtoehto. ASC-merkintä (Aquaculture Stewardship Council) ilmoittaa, että kala on kasvatettu kestävästi kalankasvatuksen ympäristöhaittoja minimoiden. MSC-merkki (Marine Stewardship Council) kertoo puolestaan, että (meri)kala on kestävästi pyydetty.
Monien hyvien ja tärkeiden ravintoaineiden lisäksi kalasta on kuitenkin joissakin tapauksissa mahdollista saada liikaa elimistölle haitallisia aineita, kuten dioksiinia, PCB-yhdisteitä tai elohopeaa. Erityisesti asia koskettaa lapsia ja nuoria sekä raskaana olevia ja imettäviä naisia. Ruokavirasto onkin ohjeistanut kalan käyttöä. Lasten, nuorten ja hedelmällisessä iässä olevien naisten tulisi syödä isoa, perkaamatonta silakkaa, järvestä tai merestä pyydettyä haukea tai Itämerestä pyydettyä lohta tai taimenta vain 1−2 kertaa kuukaudessa. Raskaana oleville ja imettäville äideille hauen syöntiä ei suositella ollenkaan.
EFSAn (European Food Safety Authority) viime vuonna laaditun selvityksen mukaan Itämerenkin kaloista löytyvät dioksiini ja PCB-yhdisteet ovat ihmisterveydelle haitallisempia kuin aiemmin on tiedetty. Tästä syystä näiden yhdisteiden viikoittaista turvallista saantirajaa tiukennettiin. Dioksiinin ja PCB-yhdisteiden on havaittu aiheuttavan suurina määrinä ja pitkäkestoisen altistuksen myötä muun muassa miesten siittiöpitoisuuden laskua, heikentävän hampaiden kuntoa, häiritsevän vastustuskykyä ja hormonitoimintaa sekä lisäävän riskiä kehityshäiriöille ja lisääntymisongelmille.
On kuitenkin hyvä muistaa, että edellä mainittujen yhdisteiden pitoisuudet kaloissa ovat viimeisten vuosikymmenten aikana laskeneet tasaisesti, ja 2000-luvulla pitoisuudet ovat laskeneet voimakkaasti.
Kalojen käyttöä ravintona ei tarvitse vältellä tai vähentää terveyshaittojen pelossa, sillä kalan käytön terveyshyödyt voittavat mahdolliset haittavaikutukset. Erityisryhmien, esimerkiksi raskaana olevien kannattaa kuitenkin ottaa käyttösuositukset tosissaan. Myös merikalaa päivittäin syövien turvalliset saantirajat voivat ylittyä. Dioksiinin ja PCB-yhdisteiden pitoisuudet ovat suurimpia nimenomaan Itämeren rasvaisissa, isoissa kaloissa. Suomessa muusta ruuasta näitä yhdisteitä saadaan vain hyvin pieniä määriä.
Kaloista voi toisinaan löytyä myös raskasmetalleja kuten elohopeaa. Elohopeaa näyttäisi kertyvän erityisesti tummavetisiin, suoalueiden ympäröimiin vesistöihin, josta se siirtyy suuriin petokaloihin, erityisesti haukeen. Myös isoissa ahvenissa ja kuhissa elohopeapitoisuudet voivat olla korkeita.
Raskaana oleville ja imettäville äideille hauen syöntiä ei suositella ollenkaan mahdollisen elohopeamäärän vuoksi. Suurina määrinä elohopea voi vaurioittaa keskushermostoa. Se myös läpäisee istukan ja voi vaurioittaa sikiön aivoja. Muille väestöryhmille hauen, kuten muidenkin järvikalojen käyttö on turvallista, varsinkin kun muistaa syödä kalalajeja vaihdellen. Päivittäin järvikalaa syövien kannattaa lisäksi syödä vaihtelevasti eri vesistöjen kaloja.
Kotimaiset kalatuotteet kunniaan
Kalan kulutus on Suomessa viimeisten vuosikymmenten aikana lisääntynyt, joka on seurausta pitkälti tuontikalan käytön lisääntymisestä. Tuontikalan osuus on nykyisellään noin 80 prosenttia kokonaiskulutuksesta, josta leijonanosa koostuu norjalaisesta lohesta. Kotimaisen kalan käytöstä iso osuus on kasvatettua kirjolohta. Luonnonkaloista suosituimpia ovat muikku, hauki, ahven, kuha, silakka ja siika. Henkilöä kohden ulkomaista kalaa kulutetaan keskimäärin 10 kiloa vuodessa (fileepainoiksi laskettuna), kotimaista kalaa reilu neljä kiloa.
Parin viimeisen vuoden aikana kauppojen hyllyille on ilahduttavasti saatu monenlaisia kotimaisia kalatuotteita – on särkisäilykkeitä, järvikalapihvejä, kalajauhelihaa ja monia muita ihastuttavia tuotteita. Nämä ovat tervetulleita vaihtoehtoja suomalaisten lautasille, sillä kala on todellista terveysruokaa.
Elintarviketeollisuuden kannattaa jatkossakin kehittää kotimaisesta kalasta tuotteita kuluttajien syötäväksi, sillä terveellisyyden lisäksi ne ovat myös ekologisia vaihtoehtoja. Tiettyjen kalalajien ympäristömyrkky- tai raskasmetallijäämät pitää toki huomioida, mutta kalan terveyshyödyt ovat suurempia kuin mahdolliset haitat.
Juttu julkaistu alun perin Kehittyvä elintarvike lehdessä nro 5/2019.
Comments