Elintarvikepakkaukset ovat usein täynnä tekstiä ja erilaisia merkkejä. Mihin merkintöihin kuluttajan kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota terveyden näkökulmasta?
Elintarvikepakkausten tulisi näyttää houkuttelevilta, olla tarkoitukseen soveltuvia ja kuljetusteknisesti helposti liikuteltavissa, säilyttää sisältö erinomaisena vähintään ilmoitettuun päivään saakka ja tarjota tietoa tuotteesta. Elintarvikkeiden pakkausten merkinnöistä säädetään pääosin Euroopan unionin elintarviketietoasetuksessa.
Asetuksen keskeinen sanoma on, että merkinnät eivät saa johtaa kuluttajaa harhaan ja tiettyjen tietojen täytyy löytyä pakkauksesta ongelmitta. Myös niin sanotut vapaaehtoiset tai lisäarvoa tuovat merkinnät lisääntyvät vuosi vuodelta, mikä on suuri haaste elintarvikepakkausten suunnittelijoille. Erityisesti pienissä tuotteissa on taitolaji saada kaikki oleellinen mahtumaan pakkauksen kylkeen ilman, että pakkauksen ulkonäkö ja muu visuaalinen ilme kärsivät.
Pakkausmerkintöjen perimmäinen tarkoitus on suojata kuluttajaa terveysvaaroilta ja taloudellisilta tappioilta. Merkintöjen ansiosta kuluttaja voi tehdä tietoisempia valintoja ja ostaa itselleen parhaiten soveltuvia tuotteita.
Osa pakkausmerkinnöistä on lakisääteisiä eli pakollisia, osa vapaaehtoisia. Pakollisia merkintöjä ovat muun muassa elintarvikkeen ainesosaluettelo, ravintoarvomerkinnät, vähimmäissäilyvyysaika, lista allergioita ja yliherkkyysoireita aiheuttavista aineista, sisällön määrä, alkuperämaa ja elintarviketoimijan nimi sekä tarvittaessa säilytys- ja käyttöohje. Myös esimerkiksi merkintöjen kirjasinkokoon ja kielivaatimuksiin on omat ohjeistuksensa.
Vapaaehtoiset merkinnät voivat liittyä esimerkiksi alkuperään (mm. Hyvää Suomesta-, Avainlippu- ja Sirkkalehtilippu -merkit) tai tuotantotapaan (mm. luomutuotannon merkinnät tai Reilu kauppa -merkki). Myös ympäristö-, energia- tai kierrätysmerkinnät ovat yleisiä, vapaaehtoisia merkintöjä. Viime aikoina myös esimerkiksi ilmastojalanjälkimerkinnät ovat lisääntyneet pakkauksissa.
Ravitsemusväitteet ja ravintoarvomerkinnät kuluttajan parhaaksi
Elintarvikepakkauksissa voi olla myös ravitsemus- tai terveysväitemerkintöjä. Ravitsemusväitteiden mukaan tuotteella voi olla joitakin hyödyllisiä ravitsemuksellisia ominaisuuksia. Ravitsemusväitteitä ovat muun muassa ”rasvaton”, ”runsaskuituinen” ja ”vähäsuolainen”. Euroopan komissio ylläpitää listaa hyväksytyistä ravitsemusväitteistä. Ravitsemusväitteet voivat auttaa kuluttajia tekemään ruokaostoksilla terveellisempiä valintoja.
Sydänmerkki voidaan myöntää elintarvikkeelle, jota syödään tuoteryhmänä paljon ja joka kuuluu osaksi suositeltavaa ruokavaliota. Jotta elintarvikepakkaus voi saada kylkeensä Sydänmerkin, tuotteen täytyy täyttää kaikki kyseiselle tuoteryhmälle asetetut ravitsemukselliset kriteerit. Ne koskevat ravitsemuksellisesti merkityksellisimpiä ravintoaineita, kuten (tyydyttynyttä) rasvaa, sokeria, kuitua ja suolaa. Sydänmerkkiä hallinnoi Sydänliitto, mutta tuotteiden ravitsemuskriteereistä päättää puolueeton terveys- ja ravitsemusalan ammattilaisista koostuva asiantuntijaryhmä.
Pelkkä ravitsemuskriteerien täyttäminen ei kuitenkaan riitä Sydänmerkin saamiseksi pakkaukseen, vaan kyseessä on maksullinen merkki, eli sen käytöstä peritään elintarviketoimijoilta vuotuinen käyttömaksu. On hyvä muistaa, että kaupoista löytyy lukuisia tuotteita, jotka täyttäisivät Sydänmerkki-kriteerit, mutta joilla merkkiä ei kuitenkaan ole.
Ravintoarvomerkinnät ovat pakollisia pakkausmerkintöjä, joten niitä tutkimalla voi vertailla elintarvikkeiden koostumuksia. Joidenkin tuoteryhmien kohdalla Sydänmerkki voi olla myös hieman erikoinen. Esimerkiksi kaikki kasvikset ovat suositeltava osa päivittäistä ruokavaliota, mutta vain harvan kasvispussin tai -pakkauksen kyljessä on Sydänmerkki.
Ravintoarvoja ilmoitetaan nykyisin usein GDA-merkinnällä (Guideline Daily Amount), jolla havainnollistetaan yhden annoksen ravintosisältöä ja sen osuutta viitteellisestä päiväsaannista. Vertailukohdaksi on yleisesti vakiintunut 2 000 kilokalorin päivittäinen energiataso. GDA-merkintä helpottaa usein tuotteiden vertailua. Se toimii erityisesti tuotteissa, jotka on suunniteltu yhden henkilön kerralla syötäväksi kuten jäätelöpuikko. GDA-merkinnän hyödyntäminen on hankalampaa suuremmassa pakkauskoossa, jolloin voidaan syödä viitteellistä kerta-annosta suurempi määrä. Tämä voi luoda kuluttajalle harhan, että hän saa esimerkiksi energiaa todellista vähemmän.
Kaikki ravintoarvomerkinnät eivät ole niin merkityksellisiä ruuan ravitsemuksellisen laadun tai terveyden näkökulmasta kuin toiset. Esimerkiksi leivässä oleellisimpia arvoja ovat kuidun ja suolan määrä, mutta proteiinin määrä on merkityksettömämpi. Levitettävissä rasvoissa rasvan määrä ja laatu ovat tärkeimpiä tietoja.
Alla olevaan taulukkoon on koottu yleisimpien elintarvikkeiden suositeltavia ravintoarvoja.
Tarkkana terveysväittämien ja mielikuvien kanssa
Elintarvikepakkauksissa voi ravitsemusväitteiden lisäksi olla terveysväitteitä eli väitteitä, joiden mukaan elintarvikkeen ja terveyden välillä on jonkinlainen yhteys. Terveysväittämät ovat tarkkaan säänneltyjä ja valvottuja. Terveysväitteen hyväksyy Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA), joka arvioi väitteen taustalla olevan tieteellisen näytön. Väite täytyy lisäksi olla hyväksyttynä osaksi EU:n ravitsemus- ja terveyslainsäädäntöä.
Terveysväitteet voidaan jaotella toiminnallisiin väitteisiin (esimerkiksi painonhallintaa liittyvä väite) tai sairauden riskiin liittyviin väitteisiin (kuten kolesterolin hallintaan liittyvä väite). Väitteen täytyy pohjautua tutkittuun tietoon, eikä sitä saa käyttää ”markkinointikikkana”. Muutoinkaan pakkausmerkintävaatimus ei saa johtaa kuluttajaa harhaan. Esimerkiksi ”aito”, ”puhdas”, ” original” tai ”premium” voivat olla ongelmallisia merkintöjä, sillä ne luovat kuluttajille tuotteesta tiettyjä mielikuvia. Jotta kyseistä ilmaisua voisi tuotteessa käyttää, on sille oltava selkeät perustelut.
Lähtökohtaisesti elintarvikepakkausmerkinnät on tehty kuluttajan parasta ajatellen. Lakisääteisten merkintöjen lisäksi pakkauksissa käytetään paljon merkintöjä, joilla voidaan houkutella kuluttajia ja kohdentaa tuotteita tietyille kuluttajaryhmille. Erityisen tarkkana täytyy olla väittämien ja mielikuvien kanssa, sillä toisinaan tämä raja on kuin veteen piirretty viiva – mikä on iskevä mainoslause, mikä ei-hyväksytty väite. Kuluttajan on hyvä tutustua ravintoarvoihin erityisesti silloin, kun tärkeä valintakriteeri on terveys.
Juttu julkaistu alun perin Kehittyvä elintarvike -lehdessä nro 4/2019.
Opmerkingen