Elintarvikkeissa käytetään makeuttajia monien syiden vuoksi – ne vaikuttavat tuotteen makuun, ulkonäköön, koostumukseen, rakenteeseen, säilyvyyteen ja energiasisältöön. Tavallisen sokerin lisäksi valikoimissa on nykyisin lukuisia muitakin makeuttajia. Mitä meidän on hyvä tietää erilaisten makeuttajien terveysvaikutuksista?
Yleisin makeuttaja on sokeri eli sakkaroosi. Sokeria muodostuu kaikissa vihreissä kasviksissa vedestä ja hiilidioksidista auringonvalon vaikutuksesta, mutta sokerijuurikkaat ja -ruo’ot ovat ainoita kasveja, joissa on niin paljon sokeria, että sen talteenotto on kannattavaa. Sokeri on kohtalaisen energiapitoinen ruoka-aine, ja sen runsas saanti voikin altistaa painonnousulle sekä ruokavalion ”köyhtymiselle”, sillä siinä ei ole välttämättömiä suojaravintoaineita. Diabeetikoilla runsas sokerin saanti heikentää sairauden hoitotasapainoa. Sokerilla on myös epäsuotuisia vaikutuksia hammasterveyteen, sillä se lisää karieksen riskiä. Ravitsemussuositusten mukaan lisätyn sokerin osuus päivittäisestä energiansaannista tulisi olla korkeintaan 10 % - tämä vastaa noin 20 sokeripalaa. Sokerin käyttömahdollisuudet elintarviketeollisuudessa ovat hyvin moninaiset, mutta terveyden näkökulmasta sen runsaaseen käyttöön liittyy ongelmia.
Erilaisten sokereiden osuus kauppojen valikoimissa on kasvanut – on muscovado-, intiaani-, kookos- ja ruokokidesokereita sekä erilaisia siirappeja. Ns. tummat sokerit ovat ruokosokerista valmistettuja sokereita, joita on puhdistettu valkoista sokeria vähemmän. Näillä tuotteilla voi olla omat käyttökohteensa leivonnaisten tai juomien makeuttamisessa juuri niiden aromikkaan makunsa vuoksi, mutta terveyden ja ravintoaineiden näkökulmasta elimistö suhtautuu niihin pääasiassa samoin kuin puhdistettuun sokeriin. Käytännössä nekin ovat siis vain puhdasta energiaa. Tummia sokereita ja siirappeja saatetaan tosin käyttää hieman vähemmän niiden voimakkaamman makunsa vuoksi, jolloin niistä saatava energiamäärä voi jäädä tavanomaista sokeria pienemmäksi.
Sokerien tavoin hunaja on ns. luonnollinen makeuttaja. Se on 25 % makeampaa ja hieman vähäenergisempää kuin tavallinen sokeri. Hiilihydraattien lisäksi se sisältää hieman proteiineja, vitamiineja, mineraaleja sekä orgaanisia happoja. Hunajalla on todettu olevan antibakteerisia vaikutuksia, sitä käytetäänkin mm. haavan hoidossa ulkoisesti. Sisäisesti nautittuna hunajalla väitetään olevan myös antioksidanttisia ja tulehdusta hillitseviä vaikutuksia, mutta lisätutkimuksia hunajan terveyshyödyistä kaivataan. Hunajan käyttöä ei suositella alle 1-vuotiaille botulismi-riskin vuoksi. Runsaasti käytettynä hunajaan voi liittyä samoja haittoja kuin sokerinkin käyttöön.
Keinomakeuttajat – uhka vai mahdollisuus?
Edellä mainittujen makeuttajien lisäksi valikoimista löytyy liuta erilaisia keinomakeuttajia, jotka ovat usein energiattomia. Keinomakeuttajia ovat mm. steviaglykosidit, sakariini, syklamaatti, asesulfaami K ja aspartaami. Keinomakeuttajilla ei ole sokerin kaltaisia leipoutuvuuteen, säilyvyyteen tai rakenteeseen vaikuttavia ominaisuuksia, niitä käytetäänkin usein esimerkiksi kevytjuomien makeuttamiseen. Keinomakeutusaineet voivat parantaa joidenkin diabeetikkojen hoitotasapainoa, sillä ne eivät vaikuta verensokeriin, ne ovat myös haitattomia hampaille. Lisäksi ne voivat auttaa painonhallinnassa alhaisempien energiamäärien vuoksi. Toisaalta ne voivat myös aktivoida aivojen palkintokeskusta ja kasvattaa mieltymystä makeaa kohtaan, joka johtaa lisääntyneeseen syömiseen. Keinomakeutusaineilla leivotuissa leivonnaisissa esimerkiksi rasvan käyttö voi olla runsaampaa eli ne eivät ole myöskään automaattisesti kevyempiä tuotteita.
Steviaglykosidia saadaan uutettua stevia- eli asterikasvin sukuun kuuluvasta yrtistä. Stevia on 250-300 kertaa makeampaa kuin tavallinen sokeri, mutta siinä on hieman karvas jälkimaku, jonka vuoksi sitä käytetään tyypillisesti juomissa yhdessä fruktoosin kanssa. Itse steviakasvia tai sen kuivattuja lehtiä ei saa myydä tai markkinoida elintarvikkeena, sillä sille ei ole toistaiseksi myönnetty EU:ssa uuselintarvikeasetuksen mukaista lupaa. Stevian on osoitettu olevan turvallista käytettäväksi, mutta joistakin väitteistä poiketen sillä ei ole osoitettu olevan suoranaisia positiivisia terveysvaikutuksia.
Usein kuulee puhuttavan keinomakeutusaineiden haitallisuudesta. Niille, kuten kaikille muillekin lisäaineille, on määritetty suurin hyväksyttävän päiväsaannin raja-arvo (ADI-arvo), ts. niiden turvallisuutta arvioidaan säännöllisesti. Erityisen haitallisena makeutusaineena tunnutaan pidettävän aspartaamia. Tämä on osin paradoksaalista, sillä aspartaami koostuu kahdesta ihmiselimistössäkin esiintyvästä aminohaposta, asparagiinihaposta ja fenyylialaniinista. Aspartaami myös hajoaa elimistössä ja poistuu luonnollista reittiä. Maultaan se on 200 kertaa sokeria makeampaa ja sitä käytetään erityisesti juomien makeuttamiseen. Aspartaaminen ADI-arvo on 40 mg painokiloa kohden päivässä. Oletuksella, että virvoitusjuomaan olisi käytetty suurin sallittu määrä aspartaamia, voi keskikokoinen aikuinen juoda kyseistä juomaa päivittäin 3-4 litraa. Lieneekin oleellista pohtia, onko minkään virvoitusjuoman käyttö tuollaisina määrinä järkevää?
Aspartaamin käyttö makeutusaineena on siis nykytiedon valossa turvallista, joskaan sitä sisältävät elintarvikkeet eivät välttämättä ole aina ”superterveellisiä” (vrt. esim. virvoitusjuomien vaikutus hammasterveyteen tai aivojen mielihyväkeskuksen ”yliaktivaatio”). On kuitenkin huomioitava, että PKU-tautia eli fenyyliketonuriaa sairastavien on poistettava ruokavaliostaan fenyylialaniinia sisältävät elintarvikkeet, heille aspartaami ei siis sovellu.
Sokerialkoholit eivät välttämättä sovi herkkävatsaiselle
Myös sokerialkoholit lasketaan kuuluvaksi keinomakeuttajien ryhmään. Sokerialkoholeja ovat mm. sorbitoli, mannitoli, maltitoli, ksylitoli ja erytritoli. Niiden energiamäärä on noin puolet pienempi kuin sokerilla, ja samoin niiden verensokeria nostava vaikutus jää vähäisemmäksi. Niiden imeytyminen on epätäydellistä, tämän vuoksi ne aiheuttavat monille vatsavaivoja. Laksatiivisen vaikutuksen vuoksi niitä ei saakaan käyttää juomissa. Monet sokerialkoholit voivat sitoa itseensä vettä, siksi niitä käytetään myös mm. kosteudensäilyttäjänä ja täyteaineina. Sokerialkoholeista ksylitoli eli koivusokeri lienee meille suomalaisille tutuin, sillä sen käyttö voi ehkäistä hampaiden reikiintymistä. Erytritolia puolestaan myydään ”karppisokerin” nimellä, se ei sisällä lainkaan energiaa.
Makeuta harkiten
Ihmisellä on luontainen mieltymys makeaa kohtaan, ja kohtuudella käytettyinä makeuttajat sopivatkin terveyttä edistävään ruokavalioon. Suurina annoksina sekä luonnolliset makeuttajat että keinomakeuttajat voivat kuitenkin aiheuttaa terveyshaittaa. Kaikista järkevintä varmasti olisikin totuttaa suutaan asteittain vähemmän makeisiin makuihin. Heittäisinkin elintarviketeollisuudelle haasteen – tuokaa markkinoille vähemmän makeita tuotteita. Kotikeittiöissä jokainen voisi puolestaan käyttää makeuttamiseen esimerkiksi marjoja ja hedelmiä.
Tämä teksti on julkaistu alunperin Kehittyvä elitarvike -lehden numerossa 3/2019.
Comentários