Lisäaineet ja ei-toivotut vierasaineet sekoitetaan helposti keskenään.
Vierasaine (ei-haluttu aine):
Elintarvikkeelle vieraat aineet
Elintarvikkeen luontaiset haitalliset aineet
Elintarvikkeen mikrobitoksiinit
Lisäaine (haluttu aine):
Elintarvikkeissa luontaisesti esiintyviä tai synteettisiä aineita
Vierasaineet ovat siis ei-haluttuja aineita elintarvikkeessa. Elintarvikkeiden lisäaineilla tarkoitetaan aineita, jotka lisätään niihin tarkoituksella esimerkiksi parantamaan säilyvyyttä. Ne eivät ole siis elintarvikkeelle vieraita aineita, mutta voivat olla elimistölle vieraita. Osaa lisäaineista on luonnostaan ruoka-aineissa tai niiden raaka-aineissa, kuten esimerkiksi puolukan sorbiinihappoa (E 200). Vaikka monet lisäaineista ovat luonnollisista lähteistä saatuja osa lisäaineista on puhtaasti synteettisiä, jotka eivät sellaisenaan esiinny luonnossa.
Lisäaineista elintarvikkeessa ei tulisi olla huolissaan, sillä lisäaineiden turvallisuus on varmistettava viranomaisen toimesta ennen kuin ne voidaan hyväksyä käyttöön, sillä ruoan täytyy olla turvallista. Lisäksi jo käyttöönotettuja lisäaineita uudelleenarvioidaan jatkuvasti.
Lisäaineille on asetettu ADI-arvot (acceptable daily intake eli hyväksyttävä päivittäinen saanti). ADI tarkoittaa siis ainemäärää, jolle voidaan altistua päivittäin koko elämän ajan ilman terveydellisiä haittavaikutuksia. ADI-arvot määritellään toksikologisten eläinkokeiden perusteella. Eläinkokeista saadaan NOAEL-arvo, mistä taas edelleen ADI-arvo. Tietyn lisäaineen maksimipitoisuusarvo, mikä ei aiheuta eläinkokeissa eläimillä mitään haittoja, jaetaan vielä turvallisuuskertoimella 100, 1000 tai 10 000. Yleensä elintarviketeollisuus käyttää sallitusta lisäaineiden maksimimäärästä vielä pienempiä määriä lisäaineita. Käyttömäärät eivät siis ole välttämättä edes niitä lainsäädännössä esitettyjä maksimimääriä. Näin ollen on hyvin epätodennäköistä, että ADI-arvot ylittyisivät. Jotkut lisäaineet on todettu niin turvallisiksi, ettei niille ole määritelty ADI-arvoa.
Lisäaineiden käyttäytyminen ja aineenvaihdunta tunnetaan paremmin kuin monien tavallisten ravintoaineiden, siksi ruoka itse on periaatteessa isompi riski kuin lisäaineet. Elintarvikkeisiin saa lisätä vain sallittuja lisäaineita, ja useimmilla niistä on säädetty tuotekohtaiset enimmäismäärät.
Lisäaineilla on turhaan haitallisen aineen maine, sillä lisäaineet ovat aina tarkoituksella lisätty elintarvikkeeseen kuluttajan parhaaksi. Lisäainetta ei hyväksytä käyttöön, ellei lisäaineen käytön kriteerit täyty:
Lisäaineiden käyttö tulee olla määräysten mukaista
Käytöstä ei saa olla haittaa tai vaaraa terveydelle
Lisäaineen käytöllä ei saa johtaa kuluttajaa harhaan
Lisäaineen käytöstä pitää olla jotain hyötyä kuluttajalle
Lisäaineilla on siis aina joku perusteltu teknologinen tarkoitus, eikä niitä lisätä huvin vuoksi. Lisäaineilla voidaan parantaa esimerkiksi elintarvikkeen
Säilyvyyttä
Makua
Väriä
Koostumusta
Laatua
Turvallisuutta
Esimerkiksi säilöntäaineet kuten bentsoehappo (E210), sorbiinihappo (E200) ja nitriitti (E250) ovat ruoan turvallisuuden kannalta tärkeitä, koska ne estävät mikrobien aiheuttamaa ruoan pilaantumista ja myös mikrobimyrkkyjen, kuten botulinumtoksiinin kertymistä elintarvikkeisiin. Kukapa haluaisi syödä pilaantunutta ruokaa. Jos elintarvikkeita halutaan säilyttää kauemmin kuin muutamia päiviä, ei ole järkevää ottaa pilaantumisen riskejä, jotka ovat usein paljon suurempia kuin säilöntäaineiden riskit. Peruselintarvikkeisiin, kuten maitoon, voihin, kananmuniin, tuoreeseen lihaan ja kalaan, viljaan, juureksiin, kasviksiin, hedelmiin ja marjoihin lisäaineita ei saa käyttää.
Etenkin E-koodeja jostain syystä kauhistellaan, vaikka esimerkiksi C-vitamiinia pakkauksen kyljessä ei niinkään. C-vitamiinin eli askorbiinihapon E-koodi on E 300. C-vitamiini ei esiinny luontaisesti tuotteessa, mikä vuoksi se on lisätty tietyn halutun ominaisuuden aikaansaamiseksi ja tuote pitää esittää paketissa joko E-numerona tai aineen kemiallisella nimellä eli esimerkiksi hapettumisenestoaine (askorbiinihappo) tai hapettumisenestoaine (E 300). Hapettumisenestoaineena käytetyllä askorbiinihapolla ei ole merkitystä vitamiinina. Ei tulla välttämättä ajatelleeksi, että syödessä metsästä esimerkiksi puolukan, tulee samalla syöneeksi useita aineita, joita käytetään myös lisäaineena. Puolukka sisältää muun muassa sorbiinihappoa ja antosyaania, joita käytetään elintarvikkeissa säilöntäaineena ja väriaineena E-koodeilla E 200 ja E 163.
Lisäaineista esimerkiksi aspartaami (E 951) vaikuttaa olevan huonomaineinen, vaikkakin turhaan. Aspartaami on keinotekoinen intensiivimakeuttaja, minkä käytöllä voidaan vähentää energiarikkaan ja ravintoaineköyhän lisätyn sokerin käyttöä, mikä ei ole myöskään hampaiden terveyden kannalta suotavaa jatkuvasti käytettynä. Intensiivimakeuttajia tarvitaan vain hyvin pieniä määriä, jotta saadaan sokeria vastaava makeus. Vaikka aspartaami on keinotekoinen intensiivimakeuttaja, se kuitenkin koostuu kahdesta elimistössä tavallisesta esiintyvästä aminohaposta, asparagiinihaposta ja fenyylialaniinista. Aspartaamin ADI arvo on 40 mg/painokilo/vrk mikä tarkoittaa, että esimerkiksi 60-kiloinen henkilö voisi nauttia aspartaamilla makeutettua juomaa 12 tölkillistä (0,33l) eli neljä litraa päivittäin, elämänsä loppuajan, ennen kuin ADI -arvo ylittyisi.
Lisäaineiden käytön turvallisuutta arvioidaan saantitutkimusten avulla ja Suomessa lisäaineiden saanti on yleensä väestötasolla alhainen ADI-arvoihin verrattuna. Yksittäisten lisäaineiden saanti on yleensä alle 10% ADI-arvosta, monilla aineilla alle yhden prosentin. Poikkeuksia ovat säilöntäaineina käytettävät nitriitti ja bentsoehappo. Riskirajan ylittäviä henkilöitä on hyvin pieni määrä. Nämä ovat tyypillisesti henkilöitä, jotka käyttävät runsaasti ja yksipuolisesti yhtä ja samaa tuotetta.
Marjoissa luontaisesti esiintyvän bentsoehapon sekä nitriitin saantia on hyvä rajoittaa erityisesti lapsilla. Nitriittiä käytetään lisäaineena estämään haitallisten mikrobien kasvua lihavalmisteissa sekä säilyttämään lihan punainen väri. Sitä muodostuu myös luonnollisesti kasviksien sisältämän nitraatin hapettuessa elimistössä nitriitiksi. 15-kiloisella lapsella ylittyy nitriitin saanti jo yhdestä nakista ja bentsoehapon saanti reilusta juomalasillisesta mehujuomaa päivässä. Bentsoehappo sekä myös jotkut muut hyväksytyt lisäaineet, kuten atsovärit, voivat aiheuttaa joillekin erityisryhmille tai erityisen herkille yksilöille yliherkkyysreaktioita. Yliherkkyysreaktiot lisäaineille ovat kuitenkin hyvin harvinaisia verrattuna tavanomaisiin ruoka-allergioihin.
Monella kuluttajalla tuntuu olevan se käsitys, että niin sanottu luontainen on turvallista ja jopa terveellistä. Esimerkiksi elintarvikkeiden luontaiset vierasaineet ovat haitallisia, vaikka ovatkin luonnollisia. Luonnollisuus ei siis aina tarkoita terveellisyyttä tai parempaa. Lisäaineen turvallisuus ei riipu siitä, onko se luonnonmukainen vai synteettinen. Mitään lisäainetta ei hyväksyttäisi käytettäväksi, mikäli se ei olisi turvallista. Lisäaineiden huono maine luultavasti kantautunee kuulopuheista, eikä niinkään tiedon määrästä. Olisiko tilanne eri, jos lisäaineet merkittäisiin pakkauksiin niiden kemiallisella nimellä, eikä E-koodilla? Vai onko huonon maineen syynä se, että lisäaineita pidetään turhina ja ylimääräisinä aineina? On hyvä muistaa, että lisäaineita ei lisätä elintarvikkeeseen huvin vuoksi, vaan niillä lisätään elintarvikkeen laatua ja turvallisuutta. Lisäksi lisäaineet ovat tarkan valvonnan alla. Lisäaineella ei haluta haittaa, eikä se sitä normaaleissa käyttömäärissä tavallisesti aiheutakaan. Lisäaineilla on oltava hyötyä kuluttajalle. Kaikki aineet, myös ravintoaineet, voivat olla haitallisia, jos niitä saadaan liikaa.
Kirjoittaja: Nelli Haapakoski, ravitsemustieteen opiskelija, Ravistamon harjoittelija
Lähteet:
Asetus elintarvikelisäaineista. 521/1992. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1992/19920521#Pidp446172864. Luettu 6.5.2020
Aro A, Mutanen M, Uusitupa M. Ravitsemustiede. 2016.
Lääkärikirja Duodecim. Pitääkö ruoan lisäaineista olla huolissaan? 2014. https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=asy00210
Lääkärikirja Duodecim. Ruokien lisäaineet. 2019. https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01152
Comments