Ikäihminen, vanhus, seniori, ikääntynyt, vanhempi kansalainen….
Rakkaalla lapsella on monta nimeä, näin myös ikää useamman vuosikymmenen kartuttaneista käytetään monenlaisia nimityksiä.
Omaan suuhuni jotenkin parhaiten passaa ikääntyvä, joten käytän sitä tässäkin kirjoituksessa. Puhuttaessa ikääntyvän ravitsemuksesta on käsite valtavan laaja, vähän sama kuin puhuttaisiin esimerkiksi miesten ravitsemuksesta, tuohon määritelmään mahtuu hyvin monenlaista väkeä. Ikääntyvä voi olla elämänsä parasta ja aktiivisinta vaihetta elävä matkusteleva, maratoneja juokseva tai vaikkapa tohtorin väitöskirjaa tekevä henkilö. Tai sitten hän voi olla monisairas, liikuntakykynsä menettänyt sängynpohjalla päivänsä viettävä heiveröinen palvelutalon asukas. Valtaosa todennäköisesti jotakin tuolta väliltä.
En tässä kirjoituksessa mene kovinkaan syvällisesti ikääntyvän ravitsemuksen erityispiirteisiin, siitä on moni kirjoittanut jo ennen minuakin. Jonkinmoisena yksinkertaistuksena sanottakoon, että tärkeää on riittävä syöminen, jossa muistettaisiin erityisesti proteiinien osuus sekä nesteytys. Takerrun tarkemmin tuohon RIITTÄVÄÄN ravitsemukseen. Työssäni olen todella usein törmännyt ikääntyneisiin ikilaihduttajiin. Vaikka mittarissa kolkuttelisi jo rapiat kahdeksankymmentä vuotta, niin siltikin mielessä pyörii että ei saa syödä, ettei vain liho tai pitäisi laihduttaa ainakin muutama kilo. Jos rippipuku ei enää mene päälle, niin onko se maailmanloppu? Se pieni pyöreys ihan totta ei ole pahasta, ennemminkin suojaava tekijä, ja jatkuva kituuttaminen ja liian vähäinen syöminen tekevät keholle huomattavasti enemmän hallaa kuin ne jokuset ylimääräiset kilot kenties tekevät. Eli voisikohan siitä jatkuvasta laihduttamisen ikeestä uskaltaa laskea irti ja viimeinkin uskaltaa nauttia syömisestä?
Toki joskus niitä ylimääräisiä kiloja voi olla enemmän kuin muutama. Mutta siltikään (tai sitä suuremmalla syyllä) syömisestä nipistäminen ei ole ratkaisu, joka kokonaistilanteen kannalta olisi järkevää. Ne kultaakin arvokkaammat lihakset kun surkastuvat entistä nopeammin iän myötä ja diettaaminen vain kiihdyttää tuota lihaskatoa. Itse lähtisin tarkastelemaan ruokavalion laatua, sitä onko se oikeasti riittävää ja monipuolista (ja maukasta!) vai kuittautuvatko ”kunnolliset ateriat” herkästi kahvilla ja voileivillä / kahvileivillä. Ja tottakai täytyy muistaa arvioida kokonaistilannetta; onko sairauksia, lääkityksiä, pystyykö itse käymään kaupassa ja valmistamaan ruoan, ovatko ruokahuollon edellytykset ylipäätään sellaiset, että henkilö pystyy huolehtimaan hyvästä ravitsemuksesta?
Ruoka on meille monelle tärkeä mielihyvän ja nautinnon lähde ja toivoisinkin, että erityisesti ikääntyessä muistettaisiin syömisessä tuo puoli. Jos päiväkahvi vaatii seurakseen pullan, niin antaa mennä vaan, vielä en ole sitä keneltäkään kieltänyt enkä varmasti tule kieltämäänkään.
Eli syömisen iloa vauvasta vaariin!
/Katri